Eurooppalainen minimipalkka?

15.07.2011 8:32

Keskustelu yhtenäisestä minimipalkasta on kiihdyttänyt monen ammattiyhdistysjohtajan ja poliitikon mieltä EU-alueella. Välillä käsitteet menevät suloisesti sekaisin, kun samassa lauseessa puhutaan sekä minimipalkasta, että –tulosta. Pohjoismaissa lakisääteisestä palkkamäärittelystä ei olla innostuneita, mutta asiaa sietää pohtia vielä kiihkottomasti.

Pohjoismaiden perusta neuvottelutoiminnalle on järjestäytymisaste. Ja mikä on porskuttaessa, kun tuoreimpienkin OECD:n lukujen mukaan Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa noin 68 prosenttia työntekijöistä kuuluu alansa ammattiliittoon. Vahvat liitot voivat siis edelleenkin solmia useimmilla aloilla työehtosopimuksia hyvin järjestäytyneen työnantajapuolen kanssa. Vahvuutena on se, että kunkin sopimuksen palkkahaitari muotoutuu periaatteessa alan kantokyvyn mukaan. Järjestelmä on joustava, ja se on työelämän asiantuntijoiden näpeissä.

Mutta entäpä, jos asiaa tarkastellaan Euroopan elintasoerojen tasauksen tai heikoimmassa asemassa olevien näkökulmasta? Parhaillaan ainakin Unkarissa ja Tšekin tasavallassa esitellään lainsäädäntöä, jolla heikennetään ay-liikkeen toimintamahdollisuuksia selvästi. Myös Iso-Britannia on kuuluisa siitä, että keskeinen neuvotteluvaltti, työtaisteluoikeus, on siellä monen lukon takana. Konkretisoidaan asiaa lisää: Puolassa ay-väki marssi maan EU-puheenjohtajuuden aattona vaatien minimipalkan nostamista 50 prosenttiin keskipalkasta. Tällä hetkellä ollaan 40 prosentissa, mikä tarkoittaa verojen jälkeen 250 euron kuukausituloja.

SAK:n edustajakokous nosti tavoitteeksi 1800 euron vähimmäispalkan. Tavoite on tarkoitus saavuttaa niin, että tämä summa kirjautuisi kaikkiin työehtosopimuksiin tulevissa neuvotteluissa. Summa on sattumoisin 60 prosenttia suomalaisten keskipalkasta – käytännössä sama tavoite kuin mistä eurooppalaisessa ay-liikkeessä on keskusteltu. Olisiko tavoitteet mahdollista yhdistää ilman, että työmarkkinaosapuolten neuvotteluoikeuteen kajottaisiin? Voisimmeko me joustaa tiukasta periaatteestamme, jos se toisi konkreettisen parannuksen suurelle joukolle eurooppalaisia työntekijöitä?

Kun ajatellaan Puolan ja monen muun EU-maan tilannetta, on 60 prosentin minimipalkkatason säätäminen EU-päätöksellä vielä kaukainen asia. Samat pääministerit, jotka omassa maassaan pitävät työntekijöitä tiukoilla, eivät ole valmiita tuottamaan heille hyvää EU:n kautta. Ay-liikkeen sisäisen koheesion – ja ehkä myös Euroopan parlamentissa käytävän keskustelun pohjaksi – voisi olla hyvä asettaa yhteinen tavoite: minimipalkaksi 60 prosenttia kunkin maan keskipalkasta – ellei työehtosopimuksella ole jo paremmin sovittu.

Palkkatason pitäisi olla ehdoton, jottei sitä voisi alittaa erilaisilla lähetettyjä työntekijöitä tai siirtotyöntekijöitä koskevilla säädöksillä. Tällainen solidaarinen tavoite saattaisi innostaa myös uusia ihmisiä toimintaan.

(Kirjoitus on julkaistu Uutispäivä Demarissa 15.7.2011)

Vappupuhe Juuassa ja Outokummussa

01.05.2011 14:37

Hyvät kuulijat,

Kansa on puhunut. Kaksi viikkoa sitten järjestetyissä vaaleissa näytettiin jälleen kerran, että äänestämisellä on merkitystä. Vaalien voittaja on kokoomus, joka nousi nyt ensimmäistä kertaa eduskunnan suurimmaksi puolueeksi, vaikka sen äänimäärä laskikin edellisistä vaaleista. Kakkossijalle nousi SDP ja kolmoseksi rynnisti Perussuomalaiset.

Äänestämisellä on merkitystä, sillä eduskunta näyttää nyt huomattavasti aiempaa enemmän valitsijoiltaan, kansalaisilta. Jo pelkästään SAK:laisista ammateista tulevia, SAK:laisten liittojen jäseniä on eduskunnassa noin 40. SAK ja sen jäsenliitot kampanjoivatkin ennen vaaleja teemalla “työn ja sen tekijän puolesta”. Asetimme tavoitteeksi nostaa keskusteluun palkansaajille tärkeitä teemoja ja haastaa puolueet ja ehdokkaat ottamaan kantaa niihin. Totta kai näin tuettiin palkansaajaehdokkaiden näkyvyyttä, mutta tärkeintä oli kuitenkin saada palkansaajat liikkeelle – nostaa äänestysaktiivisuutta.

Jokaisella äänellä nimittäin on merkitystä. Toiseksi ja kolmanneksi tulleiden puolueiden äänten ero oli vain 1483. Tämä tarkoittaa sitä, että jos 742 ihmistä olisikin äänestänyt toisin, olisi näiden puolueiden sijat vaihtuneet kannatuksen osalta.

Kansa on myös tehnyt selkeän linjavalinnan. Se on suomeksi: nykylinja ei voi jatkua. Nykyiset hallituspuolueet menettivät enemmistönsä eduskunnassa. Toisin sanoen ne eivät saaneet valtakirjaa jatkaa samaa politiikkaa.

Ja mitä se politiikka pähkinänkuoressa oli. Heti hallituskauden aluksi puolueet jakoivat suuret verohelpotukset omille kannattajilleen. Yksi näistä ryhmistä oli kiistatta työnantajat, joille maksuhelpotusten lisäksi kirjattiin suuri määrä lupauksia hallitusohjelmaan. Yleensä työmarkkinoilla on noudatettu hallituksista riippumatta hyvän yhteistyön periaatetta, mutta tällä kertaa työantajapuoli ei malttanut olla rohmuamatta lähes kaikkea, mitä sen tavoitelistalla on jo pitkään ollut.

Huolestuttavaa oli, että hallitus ei muuttanut linjaansa silloinkaan, kun talouskriisi iski. Yhden vuoden aikana koimme historiallisen kahdeksan prosentin pudotuksen bruttokansantuotteessamme, mutta tämä ei johtanut mihinkään uusiin aktiivisiin toimiin. Onneksi pudotus ei näkynyt täysimääräisesti työttömyytenä, mutta siitä voidaan kiittää edellisiä hallituksia, joiden toimien vuoksi yritysten taseet olivat kunnossa ja ne pehmensivät äkkipudotuksen seurauksia.

Viimeisen vuoden nyt eronpyyntönsä jättänyt hallitus sitten kulkikin kahta kättään heilutellen ja hokien, että seuraava hallitus tekee sitten päätöksiä. Erilaisia selvityksiä kyllä teetettiin niin, että eräs ministeri totesi televisiouutisissakin, että niitä voisi vaikka pelloille levittää. En sitten tiedä, tekisikö se kuitenkaan pelloille hyvää.

Mutta vaalit on nyt käyty, ja kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten kolmikolla on selvä enemmistö eduskunnassa; 120 kansanedustajaa tuli valituksi heidän riveistään. Ei siis ihme, että nämä puolueet myös kaavailevat uutta hallitusta.

Olin tällä viikolla eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen kokouksessa, jossa muiden maiden edustajat toinen toisensa perään pahoittelivat Suomen vaalitulosta. He olivat kummissaan, kun kerroin olevani ihan tyytyväinen näkyvillä oleviin mahdollisuuksiin. Ohjelmien mukaan demareilla ja perussuomalaisilla on selvästi yhteisiä näkemyksiä esimerkiksi verotuksen oikeudenmukaisuuden lisäämisessä ja sosiaaliturvan parantamisessa. Nyt voidaan korjata verolinjaa niin, että työn verotus ei kiristy, mutta omaisuuden ja pääomatulojen veroja nostetaan. Myös kansainvälisten finanssiverojen käyttöönottoa on edistettävä yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Tasaverokehitys on pysäytettävä.

Hyvät kuulijat,

SAK on sitoutunut työurien pidentämiseen ja todellisen eläkkeelle siirtymisen myöhentämiseen. Joustava eläkeikä on mielestämme toimiva ratkaisu, eikä sen alarajan nostaminen lailla ole tarpeen. Työeläkkeiden rahoituksen varmistaminen on SAK:n päätavoitteita seuraavien vuosien aikana. Tämä merkitsee sitä, että eläkemaksuja on nostettava nopealla aikataululla nyt, kun suuret ikäluokat vielä ovat työssä. Vastineeksi on palkansaajien ansiotuloverotusta kevennettävä, jotta työn vero- ja maksurasitus ei nouse liialliseksi.

Työurien pidentämisestä puhuminen täällä, missä työttömyysaste on kaksinkertainen maan keskiarvoon verrattuna, voi kuulostaa utopistiselta. Työvoimapolitiikkaan onkin panostettava tosissaan. Todennäköisistä hallituspuolueista sosialidemokraatit tavoittelevat nuorisotyöttömyyden nollatoleranssia sekä työvoimakoulutuksen uudistamista. Työvoiman palvelukeskuksille on luotava pysyvä toimintamalli niin, että viranomaiset voivat selkeästi sopia siitä, kuka vastaa työllistyvien palveluista. Ja myös sitoutuvat niihin.

Myös työttömyysturvasta on muodostunut vuosien saatossa hyvin monimutkainen kokonaisuus. Työttömän voi monessa tapauksessa olla hyvinkin vaikea ymmärtää minkälaisiin korvauksiin hänellä on oikeus tai mikä on työttömyyspäivärahan lopullinen määrä. Työttömyysturvan selkeyttämisen ja yksinkertaistamisen tarpeesta vallitsee onneksi suuri yksimielisyys. Monimutkaisuudesta huolimatta nykyisellä ansiosidonnaisella työttömyysturvalla on merkittävä rooli köyhyyden ehkäisemisessä. Ansioturvalle pääsyä onkin helpotettava. Samalla lainsäädäntöä on muutettava niin, että lyhytaikaistenkin töiden vastaanottaminen olisi kannattavaa. Yksilön näkökulmasta tarkasteltuna se mahdollistaisi toimeentulon ennakoimista nykyistä paremmin ja toisi täten vakautta jokapäiväiseen elämään.

Me kaikki tiedämme, että työuria voi todellisuudessa pidentää vain, jos on työtä. Kun työtä on, luulisi jokaisen työnantajan panostavan siihen, että työssä pysytään terveenä ja että itse kukin voi antaa työhön täyden osaamisensa. Tätä ei auta epävarmuus työn jatkumisesta tai suoranainen työehtojen polkeminen. Suomessa on jo epäilyjä suoranaisesta ihmiskaupasta, kun epämääräiset keinottelijat yrittävät rahastaa usein ulkomaalaisten työntekijöiden tietämättömyydellä.

Uuden hallituksen tuleekin lisätä ja tehostaa niiden viranomaisten voimavaroja, jotka valvovat ulkomaalaisia työllistäviä yrityksiä. Tarvitaan kovemmat rangaistukset niille, jotka kiertävät veroja, työntekijän sosiaaliturvamaksuja tai työehtoja ja tilaajavastuuta. Tätä on harmaan talouden kuriinlaittaminen ja näin parannetaan rehellisten yrittäjien toimintamahdollisuuksia Suomessa. Lisäksi luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen tiedonsaantioikeuksia pitää laajentaa ja ammattiliitoille on säädettävä kanneoikeus. Jotta työsyrjinnän ja kiskonnantapaisten työsyrjinnän tai ihmiskaupan tunnistaminen onnistuisi paremmin, viranomaisia pitää kouluttaa lisää. Syrjintärikoksista pitää saada niiden vakavuutta vastaavat tuomiot.

Arvoisat kuulijat,

Myös muualla maailmassa kansa on puhunut tänä keväänä. Moni elinikäinen presidentti ja diktaattori on nähnyt tämän, kun Tunisiassa, Egyptissä, Jemenissä, Libyassa ja viimeisenä myös Syyriassa mitta on tullut täyteen ja ihmiset ovat ryhtyneet vaatimaan vapautta ja omaa osuuttaan kehityksestä. Surullista on, että joissakin maissa armeija on nostanut aseensa omia kansalaisiaan vastaan. Tällainen menettely on tuomittava jyrkästi. Kansoille on annettava mahdollisuus valita itse omat johtajansa.

Täällä Euroopassa saamme kyllä valita johtajamme, mutta joskus tuntuu siltä, että markkinat ovat kaiken arvioinnin yläpuolella. Kolmelta maalta, Kreikalta, Irlannilta ja Portugalilta kasvot saanut euroalueen kriisi näyttää tuovan tähän hieman parannusta. Vääriä talouspoliittisia päätöksiä tehneitä maita on riepoteltu kuin räsynukkeja, kun markkinat ovat spekuloineet niiden rahoituksella ja hilanneet korkoja kohti taivasta. Tämän seurauksena Euroopan unionissa on tarkoitus saada jo kesäkuussa aikaan päätökset, joilla rahoitusmarkkinoita kyetään valvomaan entistä paremmin. Samalla tuodaan vihdoin käytännön tasolle se hyvä periaate, että sijoittamiseen kuuluu suurten voitto-odotusten vastineeksi myös riski. On kestämätöntä, että veronmaksajat yleensä ja pienimmillä minimipalkoilla tai -eläkkeillä kituuttaavat erikseen aina vain kuittaavat markkinoiden ylilyönnit. Toivotan viisautta hallitusneuvottelijoille myös tässä asiassa ja toivon, että EU-kurssia samalla reivataan nykyisestä markkinoiden Euroopasta muutenkin selkeästi ihmisten suuntaan.

Hyvät kuulijat,

Vappu on työntekijöiden ja opiskelijoiden juhla. Mikä sopiikaan sen paremmin Suomeen, jonka koulutusjärjestelmää on jo pidemmän aikaa käyty ihastelemassa muista maista. Tasa-arvoinen pääsy maksuttomaan koulutukseen antaa jokaiselle väylän rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Näin saamme osaavaa työvoimaa, jonka varassa tätä maata jatkossakin rakennetaan.

Toivotan hyvää Vappua meille kaikille.

Juuka 30.4.2011 klo 18.00
Outokumpu 1.5.2011 klo 12.00