Tiedote 30.5.2009: Pohjois-Karjalasta valtakunnallinen työllisyystoimien erityisalue
SDP:n EU-vaaliehdokas, SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen esittää työministeri Tarja Cronbergille, että Pohjois-Karjalasta tehtäisiin valtakunnallinen työllisyystoimien erityisalue. Uudessa valtakunnallisessa hankkeessa kaikki työttömät nuoret ja etenkin nyt kouluista ammattiin valmistuneet työllistettäisiin. Tämä tehtäisiin yhteistyönä yritysten, kuntien, valtion, työmarkkinajärjestöjen sekä EU:n kanssa.
- EU:n rakennerahastovarat ja etenkin Euroopan sosiaalirahaston varat ovat tällaiseen erityistoimintaan juuri sopivia käyttövaroja. Kun nuoret koulusta päästyään pääsevät kiinni järkevään työhön, säästetään työttömyysturvamenoissa ja annetaan nuorille ammattiosaajille lupaus tulevaisuuden rakentamisesta. Nyt maan hallitus ei tarjoa muuta kuin paikkaa kortistossa ja onnentoivotuksia työnhakuun, Paananen muistuttaa.
Pohjois-Karjala sopii Paanaseen mielestä hyvin valtakunnalliseksi työllisyystoimien erityisalueeksi, onhan maakunta tehnyt paljon työtä jo Perlokselta työttömäksi jääneiden eteen. Alueella on myös pitkä kokemus menestyksekkäästä EU-hanketoiminnasta. Paanasen mukaan on harmittavaa, että työllisyystilanne Pohjois-Karjalassa on ollut jo pitkään haastava ja edellisen laman jälkeen maakunnan työllisyysluvut eivät päässeet muun Suomen suotuisalle tasolle.
- Työttömien määrää ei saisi jälleen päästää räjähtämään käsiin. Ministeri Cronberg voisi tässä tilanteessa vetää reilusti kotiinpäin ja tehdä näin konkreettisen työllistämisteon.
Paananen muistuttaa, että valtiolla, yrityksissä ja kunnissa on paljon tekemätöntä työtä ja nyt vain tarvitaan apuväline räätälöidä nuoren ja työn välinen polku valmiiksi.
- Hanke voitaisiin käynnistää tekemättä jääneen valtion lisätalousarvion kautta vielä kesäkuun aikana.
- Missään nimessä enää ei voida odotella syksyyn asti, että valtio käynnistää erityistoimenpiteet elvytyksen ja työttömyyden lisääntymisen katkaisemiseksi. Kesäiseen lokotteluun on helppo tottua, jos ei pääse käyttämään osaamistaan tuoreeltaan, Paananen pelkää.
Paananen arvioi, että hallituspuolueissa löytyisi halua ryhtyä työllisyystalkoisiin siksikin, että kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi ja liikenneministeri Anu Vehviläinen ovat maakunnasta kotoisin.
- Nyt tarvitaan kansallista yhteishenkeä, maan hallituksen ensimmäisten räätälöityjen työllisyystoimien aloittamiseksi.
Paananen toivoo, että työllisyystoimien eritysalueasia käsitellään välikysymyskeskustelussa, ellei hallitus sitä ennen jo kerro aikeistaan.
Lisätietoja: Reijo Paananen puh. 040 758 4322
JAKELU:
Työministeri Tarja Cronberg
Valtiosihteeri Katariina Poskiparta
Erityisavustaja Elina Moisio
Pohjois-Karjalan kansanedustajat
Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen
Tiedotusvälineet
Tiedote 30.5.2009: Työllisyys ykkösasiaksi
Suomen ja Euroopan ykkösongelma tällä hetkellä on luottamuspula ja siitä johtuva työttömyys. Työttömyyden mukanaan tuoma näköalattomuus ja sen aiheuttamien ongelmien ehkäisy vaativat toimia nyt, eikä vasta syyskylmien saavuttua, kuten porvarihallitus on suunnitellut.
- Erityisesti nuorten työttömyys on kasvanut yli sietorajan. Kasvu viime vuodesta on tuoreiden lukujen valossa peräti 60 prosenttia, muistuttaa SDP:n eurovaaliehdokas, SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen.
- Hallitus on valtiovarainministeri Kataisen mukaan kääntänyt elvytyshanat kiinni ja odottelee syksyä. Tämä on kestämätön linja ja osoittaa, että porvareille työtä tekevät ovat vain ongelmatilanteissa joustava tuotannontekijä, arvioi Paananen.
Paanasen mukaan nyt on aika hyödyntää ja kehittää onnistuneita työllistämisinnovaatioita.
- Hyvä esimerkki on vaikkapa Porvoon seudun Työpooli, jolla on näissä poikkeusoloissakin työllistetty 70 henkilöä.
Työpooli on työnantajien sekä työvoima- ja koulutusviranomaisten yhteishanke, joka tähtää työntekijöiden kierrättämiseen eri yrityksissä niiden vaihtelevien sesonkien mukaisesti.
- Työpooli ei ole bisnes, toisin kuin vuokratyötä välittävät yritykset, huomauttaa Paananen.
- Näin voidaan keskittyä olennaiseen, eli työn ja tekijöiden kohtaamiseen.
Työpoolissa mukanaolevien työntekijöiden moniammatillisuus kasvaa erilaisten työtehtävien mukana.
- Poolissa on mukana myös koulutusta, Porvoon tapauksessa Edupoli. Tämä mahdollistaa tyhjien aikojen täyttämisen täsmäkoulutuksella. Koulutus voi tuoda vaikkapa tarvittavan hygieniapassin tai tulityökortin ja auttaa näin suoraan uuteen työllistymiseen.
Paananen kiittää myös Työpoolissa mukanaolevia yrityksiä näiden vastuunkannosta.
- Keskeinen osa kiertoa eri yrityksissä on, että työ tehdään normaalissa työsuhteessa ja tarvittaessa henkiö voidaan vakinaistaa. Sellainen ei ole mahdollista vuokratyöyritysten järjettömän rekrytointikiellon vuoksi.
Paananen toivoo, että nytkäyttöönotettavia rakennerahastovaroja voitaisiin suunnata Työpoolia vastaavien käytäntöjen levittämiseen muuallekin.
- Rakennerahastojen tyhjentäminen etukäteen ei pidemmän päälle ole järkevä toimi, sanoo Paananen.
- Kun hallituspuolueet kuitenkin ovat päättäneet syödä seuraavan hallituksen liikkumavaraa, käytettäköön rahat edes järkevästi niin, että voidaan ehkäistä mahdollisesti pysyväksi muuttuvaa nuorisotyöttömyyttä.
Lisätietoja: SDP:n EU-vaaliehdokas, SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen, 040 758 4322
Tiedote 22.5.2009: Olli Rehnistä alue- ja rakennepolitiikan komissaari
SAK:n järjestöpäällikkö, SDP:n Eu-vaaliehdokas Reijo Paananen esittää Olli Rehniä alue- ja rakennepolitiikan komissaariksi. Paanasen mielestä Rehn olisi loistava ehdokas, onhan hänellä hyvä tuntemus pienen EU:n reunamaan alueellisista haasteista ja uusien jäsenmaiden haasteiden paras tuntemus. Paanasen mukaan olisi myös Suomen etu, jos alue- ja rakennepolitiikasta vastaava komissaari olisi suomalainen.
- Edessä on isot haasteet EU:n rakennepolitiikan jatkumiselle talouskriisissä kamppailevassa Euroopassa.
- Itä- ja Pohjois-Suomen tulevaisuus EU-tukialueena täytyy varmistaa. Parhaiten se onnistuisi olosuhteemme hyvin tuntevan komissaarin avulla.
Paananen toivoo, että keskustapuolue keskittyisi joutavanaikaisen presidenttipelin sijaan tähän Suomen tulevaisuuden kannalta merkittävämpään ratkaisuun.
- Luulisi myös keskustan olevan kiinnostunut saamaan aluepoliittisen "puhemiehen" Eurooppaan.
Paananen on hämmästynyt hallituspuolueiden esiseuraisuudesta komissaarikysymyksessä. Etenkin kokoomus on pyrkinyt sotkemaan Suomen yhtenäisyyden komissaariasiassa omilla pikkunäppärillä ehdokkaillaan.
Työttömyys aluepolitiikan haasteena
Paananen pelkää, että terve aluepolitiikka on nykyhallituksessa retuperällä. Työttömyys räjähtää käsiin ja valtio on laittamassa elvytyshanoja kiinni.
- Tämä johtaa täydelliseen rotkoon. 90-luvun lamasta ei ole opittu mitään, vaan jälleen päästetään jättityöttömyys vapaaseen kasvuun.
Paananen muistuttaa, että tuolloinkin porvarihallitus toteutti työnantajien toivetta 100 000 henkilön työvoimareservistä.
- Normaali-ihmisten kielellä tätä reserviä kutsutaan työttömiksi. Määrä ryöpsähti 400 000:een hallituksen katsoessa sivusta. Nyt edessä on sama vaara.
Erityisesti nuorisotyöttömyydessä on nostettu kädet pystyyn. Pian valmistuu kymmeniä tuhansia nuoria, joille tämä hallituksen linja tarjoaa valmistujaislahjaksi työttömyyskorvauksia.
- Hallitukselta on jälleen pallo karannut, Paananen toteaa.
Paananen kehottaa suomalaisia allekirjoittamaan vetoomuksen nuorisotyöttömyyteen puuttumisesta.
- Kun hallitus viime keväänä oli nostamassa suomalaisten työtä tekevien eläkeikää 65 ikävuoteen, vastaavaan adessiin tuli Yli 170 000 nimeä. Nyt on osoitettava solidaarisuutta nuorille. Nimi adresiin ja nettiin ja niin hallitus ei pääse lipettiin.
Reijo Paananen puhui Kuopiossa ja Varkauden demaritapaamisessa 22.5.2009
Lisätietoja: Reijo Paananen, 040 758 4322
Nuorisotyöttömyysadressi löytyy osoitteesta: http://www.adressit.com/nuorisotyottomyys
Reijo Paananen on 45-vuotias SAK:n järjestöpäällikkö. Hän on kokenut tekijä niin Suomessa kuin EU:ssakin. Hänellä on 12 vuoden työkokemus SAK:ssa ja hän on työskennellyt myös EU-parlamentissa alue- ja rakennepolitiikan asioiden eritysavustajana vuosina 1997-2000. Paanasta on kielitaitonsa sekä aiemman parlamenttiuran johdosta tituleerattu myös SAK:n Stubbiksi.
Tiedote 23.5.2009: Hallitus tuhoaa aluepolitiikan saavutukset
SDP:n eurovaaliehdokas, SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen on surullinen hallituksen kyvyttömyydestä pitää yllä tasapuolista alueellista kehitystä. Raumalla lauantaina puhuneen Paanasen mukaan ideologisilla veronkevennyksillä ja "toivotaan parasta"-politiikalla Vanhasen-Kataisen hallitus tuhoaa hyvin liikkeelle lähteneen, alueellisiin vahvuuksiin perustuvan kehitystyön.
- Hallitus tuhlasi liikkumavaransa parin miljardin suurituloisia ja omia kannattajiaan suosiviin veronkevennyksiin, kun talouden mittarit vielä näyttivät plussaa, muistuttaa Paananen.
- Nyt kun elvytystä todella tarvittaisiin, Katainen on vääntänyt hanat kiinni ja hallitus istuu kädet ristissä odottamassa syksyä.
Paanasen mukaan lomautetuilla ja työttömillä ei ole aikaa odotella.
- Lainat on maksettava ja ruokaakin pitää ostaa, huomauttaa Paananen.
- Arkitodellisuutta vasten hallituksen parempien aikojen odottelu on irvokasta.
Nyt pitäisi tunnustaa tosiasiat ja suunnata tarmo työllistämiseen, vaatii Paananen.
Esimerkiksi Varsinais-Suomessa vahvuutena on ollut merenkäynti ja telakat, joiden kohtalonhetket ovat käsillä.
- Telakoiden täytyy tietysti hankkia tilauksensa itse, ja valtiovallan roolina on pääosin tukea tarvittaessa rahoitusta. Rauman asemaa helpottaisi selvästi väylän syvennyshankkeen käynnistäminen, arvioi Paananen.
Paanasen mukaan Olkiluodon voimalatyömaan merkitys alueelle on kiistaton. Positiivista on myös Raumalla kohtuullisessa terässä oleva metsäteollisuus ja mm. Oraksen hanatehdas.
- Kun yritykset vielä kantaisivat vastuunsa järjestämällä esimerkiksi koulutusta lomautusten sijaan, voitaisiin yhteistyöllä sinnitellä laman yli, uskoo Paananen.
Nuoriin erityishuomio
Erityisesti nuorten työllisyystilanne on huolestuttava. Esimerkiksi 15-24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli maaliskuussa jo peräti 21,6 prosenttia, mikä oli 4,6 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Pahimmilta näyttävät luvut nuorten, miesten ja nuorten miesten osalta.
- Nuorista miehistä tällä hetkellä työttömänä on peräti joka neljäs, harmittelee Paananen.
- Kaikkiaan alle 25-vuotiaita työttömiä oli maaliskuussa 2009 noin 29 000, mikä merkitsee 10 000 nuorta ihmistä enemmän viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Prosentuaalisesti tämä tarkoittaa yli 50 prosentin kasvua nuorisotyöttömyydessä.
Paanasen mielestä olisikin syytä tarttua suositukseen, jonka mukaan harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja pitäisi järjestää nuorille myös silloin, kun yrityksessä on jouduttu lomautuksiin.
- Kyse ei ole vain nuorten tulevaisuudesta. Kyse on kokonaisten alojen vetovoimasta Suomessa, arvioi Paananen.
Lisätietoja: Reijo Paananen, 040 758 4322
Reijo Paananen on käynnistänyt verkkoadressin nuorisotyöllisyyden puolesta osoitteessa: http://www.adressit.com/nuorisotyottomyys
Tiedote 18.5.2009: Palkansaaja-Paananen jätti vaalirahoitusilmoituksen ensimmäisenä
SDP:n eurovaaliehdokas, SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen jätti ensimmäisenä ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan tänään maanantaina 18.5. Paanasen kokonaisbudjetti asettuu noin 60 000 euron tietämille, ilmoitusta täydennetään kampanjan kuluessa, mikäli suuria muutoksia tapahtuu.
- Olen ilahtunut, että niin moni ammatillinen järjestö on lähtenyt mukaan tukijaksi, sanoo Paananen.
- Pienistä puroista koostui yllättävän suuri summa, mistä haluan kiittää ammattiosastoja ja -yhdistyksiä.
Paanasen mukaan positiivista on myös se, että tukea - niin taloudellista kuin talkooapua - on tullut laajalta rintamalta.
- Ilmeisesti viestini työtä tekevien asiasta on oikea, kun apua on ilmaantunut kaikkien keskusjärjestöjen, Akavan, SAK:n ja STTK:n liitoista.
Yksittäisiä tukisummia ei ennakkoilmoituksessa ole vielä eritelty.
- Aika yksinkertaisesti ei mahdollistanut luvan kysymistä kaikilta tukijoilta, harmittelee Paananen.
- Nyt olen keskittynyt kampanjointiin, tarkan selvityksen vuoro on sitten, kun äänestäjät ovat tehneet valintansa.
Tiedote 9.5.2009: Pääministeri Vanhanen jatkaa kansanvallan halventamista
SDP:n eurovaaliehdokas, SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen on tuohtunut tavasta, jolla pääministeri Vanhanen toistuvasti halventaa kansan valitsemien edustajien toimintaa. Paanasen mielestä pääministeri on kritiikittömästi asettautunut elinkeinoelämän juoksupojaksi työtä tekeviä suomalaisia vastaan.
- Pääministeri Vanhanen haukkui tammikuussa europarlamentaarikot, jotka estivät hänenkin ajamansa työajan pidennyksen 60 viikkotuntiin, muistuttaa Paananen.
- Tänään Eurooppa-päivänä Espoossa Vanhanen puolestaan moitti mm. sosialidemokraatteja siitä, että puolustimme liikenneturvallisuutta Euroopan parlamentin äänestäessä ns. kuljetusdirektiivistä.
Kuljetusdirektiivin yhteydessä hallituksen vastuuministerit erityisesti vaativat, että vapaan kilpailun nimissä yrittäjä-kuljettajan täytyy saada ajaa rekkaa vaikka takana olisi päivä toimistolla ja kuorman lastaaminen.
- Kysyn pääministeriltä, onko hän koskaan ajanut pimeällä vastaan sellaista täysperävaunurekkaa, joka alkaakin kuljettajan väsyessä kaartua vastaantulevan kaistalle? - Minä olen, enkä halua muiden kokevan sitä tunnetta, sanoo Paananen.
Liikenneturvallisuus ei ole leikin asia, muistuttaa Paananen. Vanhanen n äyttää kuitenkin valinneen tukijansa tavoitellessaan seuraavaa pääministerikautta. Hän
- Tämän tien päässä on suomalaisen työehtojärjestelmän rapautuminen, kuten Ruotsin esimerkki näyttää, varoittaa Paananen.
- Pääministerin käytöksestä näkyy, että hänen selkärankansa muodostaa vieläkin Työreformi. Se on näköjään jatkuvasti palkansaajien edessä ja tilanne oletettavasti vain pahentuu, mikäli porvaririntama voittaa Euroopan parlamentin vaalit ja näin vahvistaa asemiaan.
Hallituksen ryöstöoperaatio estettävä
SDP:n europarlamenttiehdokas, SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen vaatii, että hallitus perääntyy aikeistaan ryöstää työtä tekeviltä kahden vuoden palkka.
- Työeläke on siirrettyä palkkaa, jonka maksamisesta eläkkeenä työntekijöitä ja työnantajia edustavat järjestöt ovat yhdessä sopineet. Hallitus on nyt rohmuamassa tämän kahden vuoden palkkaerän työtä tekevien taskusta. Tämä on omiaan romuttamaan ihmisten uskon työn tekemisen kannattavuuteen, ja ammattiliittojen onkin syytä pitää huoli siitä, ettei ryöstöretki onnistu, vaatii Paananen.
Paananen muistuttaa puheenjohtaja Jyrki Kataista tämän omasta Turun Sanomien kolumnista ennen eduskuntavaaleja. Puoluejohtaja Katainen kalasti ääniä kirjoittamalla: “Me emme kannata yksipuolista sanelua, emmekä vastakkainasettelua, vaan luottamusta herättävää ja tulevaisuuden uskoa lisäävää työmarkkinapolitiikkaa”.
- Ehdotan, että Sari Sairaanhoitaja, Teuvo Tehdastyöntekijä ja Antti Ahtaaja sanovat nyt yhdessä kuuluvalla äänellä Kokoomuksen korvaan, että hallitus ei nauti luottamusta, ja että tällainen peli ei yksinkertaisesti vetele. Mukaan mahtuu varmasti myös Outi Opiskelija, jolle kertaheitolla näytettiin, että hallitus voi pettää yhteiskuntasopimuksen silloin, kun sen ideologiaan niin sopii.
Edellisen kerran valtioneuvosto kaappasi työntekijöiden keräämät eläkkeet viisikymmentä vuotta sitten. Silloin arkkitehtinä oli Maalaisliitto. Nyt Paanasen mukaan on selvää, että operaatiota johtaa Kokoomus, joka jo eduskuntavaaliohjelmassaan markkinoi yksityistä eläkevakuutusta yleisen työeläkkeen sijaan.
- Nyt paljastui Kokoomuksen todellinen karva. Työeläkettä tienaaville viestitetään monin tavoin, että tulevaisuus ei olekaan turvattu. Samalla yksityisen eläkevakuutuksen ottaneiden edut pidetään ennallaan.
- Kokoomus tuottaa jälleen kerran tehokkaasti etua omille eturyhmilleen.
Työtä tekevät, yhdessä tehtyihin sopimuksiin luottavat vaan eivät näytä kuuluvan näihin eturyhmiin. SDP:n puoluehallitus asetti tänään Reijo Paanasen (44 v.) ehdokkaaksi Euroopan parlamentin vaaleihin. Paananen on työskennellyt mm. Euroopan parlamentin sosialidemokraattisen ryhmän sihteeristössä ja SDP:n europarlamentaarikkovaltuuskunnassa lähes kolmen vuoden ajan. Eurooppalainen Suomi ry:n toiminnanjohtajana Paananen työskenteli 2,5 vuotta. Nykyisin Paananen vastaa SAK:n järjestötoiminnasta.
Lisätietoja: Reijo Paananen, 040 758 4322
Reijo Paananen: siivouspartio liikkeelle nyt, eikä vasta vaalien jälkeen!
- Porvarihallitus on unohtanut yhteistyön ja valinnut sen tilalle omia tukijaryhmiään suosivan lyhytnäköisen etupolitikoinnin. Maaliskuun hangilta liikkeelle laitettu kiista eläkeiän korotuksesta oli omiaan huonontamaan palkansaajien luottamusta istuvaan hallitukseen. Taloustilanteen paheneminen, maan velkaantuminen sekä hallituksen ilmeinen neuvottomuus ovat asioita, jotka vaativat uuden suunnan näyttämistä, sanoi SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen vappuna Oulussa.
Paanasen mukaan porvarihallitus pakoilee vastuuta ja yrittää jo nyt siirtää ongelmajätteensä seuraavalle hallitukselle. - Hallituksessa pohditaan selvästi jo nyt, kuka siivoaa ökymenon jäljet. Nyt eletään hällä-väliä-meininkiä ja luotetaan, että demarit kyllä siivoavat seuraavassa laajapohjaisessa hallituksessa jäljet, Paananen totesi.
- Hallituksen on ymmärrettävästi vaikea myöntää virheitään, erityisesti eläkesekoilujen jälkeen. Ongelma voidaan kuitenkin kiertää perustamalla erityinen työryhmä pohtimaan jo nyt uusia keinoja. Kun hallituksella ei ole rotia laittaa tällaista työryhmää pystyy, voisi Tasavallan Presidentti ottaa ohjat käsiinsä. Näin on toimittu aiemminkin, Paananen pohti.
Paanasen mielestä siivouspartioon pitäisi nimittää henkilöitä, jotka tuntevat valtion talouden ja ovat aidosti huolissaan nykymenosta. - Entiset valtiovarainministerit, Iiro Viinanen, Sauli Niinistö, Antti Kalliomäki ja Eero Heinäluoma täydennettynä Suvi-Anne Siimeksellä ovat sopiva joukkue presidentin kutsuttavaksi. Kaikki he ovat käyttäneet puheenvuoroja taloustilanteesta ja esittäneet huolensa nykymenon seurauksista.
Paanasen mukaan kansan valitseman presidentin arvovallalla ja johdatuksella on mahdollista käydä keskustelua puoluepolitiikan yläpuolella. Tällaista vastakkainasettelusta vapaata keskustelua myös kansalaiset selvästi arvostavat.
- Lähihistoriassamme on useita esimerkkejä presidentillisestä asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta ja suunnan näyttämisestä. Presidentti Kekkonen mm. järjesti työllisyystöitä ja presidentti Ahtisaari kokosi työllisyystyöryhmän, jonka esitysten pohjalta noustiin 90-luvun lamasta, Paananen muistutti.
Lisätietoja: Reijo Paananen, 040 758 4322