Nyt on oikeudenmukaisuuden vuoro

On aika kiinnittää huomio työtä tekevien oikeuksiin. Suomen ja Euroopan unionin hyvinvointi rakennetaan työllä, siksi työntekijöidenkin hyvinvoinnista on huolehdittava.

Euroopan parlamenttiin tarvitaan enemmän edustajia, jotka huolehtivat palkansaajien eduista päätöksiä tehtäessä. Edustajia, jotka tinkimättä nostavat ihmisten tarpeet talouselämän vaatimusten rinnalle.

Palveluiden myynnissä EU-alueella on voitava varmistua siitä, että verot ja muut maksut hoidetaan eikä pimeästi tehtävä työ leviä. Ja että työstä maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka. Vuokratyöntekijöille on saatava kunnolliset työsuhteet ja työehdot. Lainsäädännön lisäksi tämä vaatii kunnollista valvontaa, johon on satsattava.

EU:ta ei luotu markkinoita varten,
EU on ihmistä varten

Sääntelemättömät markkinat ovat osoittaneet, että ahneus sokaisee. EU:hun tarvitaan ihmisiä, joilla on elävä kosketus työntekijöiden arkeen ja jotka muistavat puolustaa heitä.

Euro käyttöön kaikkialla
EU:ssa tulee panostaa siihen, että eurosta tulee todellinen yhteinen valuutta. Edellytys tälle on, että talous on kunnossa kaikissa jäsenmaissa. Meille kuluttajille yhteinen valuutta helpottaa matkustamista ja antaa mahdollisuuden vertailla vaikkapa ruokaostosten hintaa eri EU-maiden välillä. Se lisää läpinäkyvyyttä.

Päätökset oikealla tasolla
EU:n on syytä
keskittyä oikeisiin asioihin. Sitovia päätöksiä tarvitaan, mutta joissakin asioissa riittää yhteisistä periaatteista sopiminen. Esimerkkinä luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Kun siitä on sovittu, ei EU:n enää tarvitse päättää susiemme määrää kuonokohtaisesti. Järki käteen.

 

Nyt on palkansaajien vuoro!

EU:ta on kehitetty
liian kauan vain
talouseliitin ehdoin.

EU:ssa huomio
on siirrettävä
työtä tekevien
asioihin.