Sen mihin uskoo

Elettiin vuotta 1971. Aloitin sinä vuonna peruskoulun, mutta jotain muutakin tapahtui. Olin nimittäin ensimmäistä kertaa lakossa. Minä tosin vain päiväkodista, mutta äitini - metallinainen - ihan oikeasti työstä. Tuon lakon seurauksena saatiin mm. lomaltapaluuraha, nykyisin useimmiten lomarahana tunnettu etuus.

Vuoden 1980 joulukuussa kävelin ylpeänä kotiin. Kädessäni oli punainen jäsenkirja, jonka kannessa kiiltelivät kirjaimet SDP. Kun näytin sitä äidilleni, hän käveli piirongin luo, avasi sen lukitun laatikon ja otti sieltä samanlaisen.

Myöhemmin minulle selvisi, että koko suku oli enemmän tai vähemmän aktiivinen sosialidemokraattisessa liikkeessä.

Tuo tapahtuma konkretisoi minulle, kuinka tärkeää on elää sen mukaisesti, mihin uskoo. Viiden lapsen yksinhuoltajaäitini oli omalla toiminnallaan ja opetuksillaan saanut minussakin heräämään kipinän. Uskon siihen, että heikompiosaisten puolella ollaan aina ja tinkimättä. Ja että sen puolesta tehdään työtä. Sitä työtä olen määrätietoisesti tehnyt niin ammatikseni kuin harrastuksissani. Ja muutakin pysyvää siitä kokemuksesta jäi. Halu olla mukana tekemässä parempaa maata ja maailmaa niiden kanssa, jotka työllään pitävät pyörät pyörimässä ja ihmiset hyvässä hoivassa. Heidän, jotka tuottavat joko aineellisia tai henkisiä elämisen edellytyksiä perheelleen, suomalaisille ja laajemminkin.

Työväen Akatemia antoi minulle suuren henkisen pääoman sen lisäksi, että sain sieltä kulttuurisihteerin ammatin. Taitoni olivat koetuksella vuonna 1984, kun järjestin toista sosialidemokraattista työläisnuorisotapahtumaa Jyväskylässä, ja varsinaista ammattiani pääsin harjoittamaan vuoden kuluttua Työväen Sivistysliiton Helsingin opintojärjestössä. Nuorisoliittoharrastus muuttui työksi vuonna 1987 Uudenmaan piirisihteerinä ja vuoden kuluttua siitä minut valittiin SAK:n nuorisosihteeriksi Eero Heinäluoman jälkeen.

Nuorisotyön jälkeen käväisin SAK:n sopimuspuolella ja vastasin siinä ohella EU-kansanäänestyksen ay-toimien koordinoinnista, minkä jälkeen siirryin viestintätehtäviin. Edunvalvonta-asioista tiedottamisen ohella rakensin SAK:n ensimmäiset internetsivut - niistä ajoista ollaan onneksi edistytty paljon ja netin monet mahdollisuudet osataan jo hyödyntää päivittäisessä työssä. Esimerkkinä tästä olkoon vaikka eläkeiän nostoa vastustanut adressi, johon keräsimme yli 170 000 nimeä noin viikossa.

SAK:sta siirryin Euroopan parlamenttiin, jossa työskentelin kolme vuotta. Se oli korkeakouluni aluepolitiikassa, ja viime vuosituhannen lopuksi saimmekin parlamentin kädenjälkenä päätöksen erityisestä tuesta rakennemuutoksen kourissa oleville kaupungeille. Parlamentin jälkeen oli luontevaa jatkaa työtä Eurooppalainen Suomi - kansalaisjärjestössä, jonka toiminnoista vastasin 2,5 vuoden ajan ennen siirtymistäni SDP:n viestintävastaavaksi. Sen tehtävän ohella olin myös samaisen puolueen vaalipäällikkönä viisi vuotta sitten, kun edellisen kerran äänestimme Euroopan parlamentin vaaleissa. Tuolloin saimme äänestysaktiivisuuden nousemaan yli 10 prosenttiyksiköllä - toivottavasti tänä vuonna nousu on samaa luokkaa!

Vuodesta 2006 olen jälleen työskennellyt SAK:ssa, tällä erää järjestöpäällikkönä. Tässä työssä olen edistänyt järjestöllistä toimintakykyämme, erityisesti uudistamalla alueverkostomme toimintaa. Saman verkoston, joka osoitti tarpeellisuutensa, kun Vanhasen ja Kataisen valmistelemat eläkeheikennykset piti torjua.

Olen nyt itse ehdolla 7.6. käytävissä Euroopan parlamentin vaaleissa. Mielestäni työtä tekevät suomalaiset ja ammattiyhdistysliike ansaitsevat Euroopan eduskuntaan sellaisen edustajan, joka ymmärtää ja muistaa, että tämä maa ja manner kukoistaa vain työn tekemisen vuoksi. Ja mikä tärkeintä: sellaisen edustajan, joka puolustaa työtä tekevien hyvinvointia ja etuja.

Reijo Paananen